Liettua lasin takaa nähtynä

Aamulla matkaan ja suuntana suoraan Riika. Liettua meni läpiajoksi, koska tuolta ei mitään järkevänhintaista majoitusta enää löytynyt sopivasta kohdasta. Kaunas ja Vilna olivat liian lyhyen matkan päässä, jotta tuonne olisi ollut järkevä jäädä yöksi aikatauluihin nähden. Kaunas oli tarkoitus käydä katsomassa, mutta tuonne menevä tie oli suljettu ja vettäkin tuli kaatamalla. Emme sitten jaksaneet etsiä toista reittiä, vaan jatkoimme matkaa. Reissun halvin bensa oli Liettuassa. Tuolla siis tankattiin. Aika paljon peltoja ja heinäpaaleja koko matkan. Maisemat näyttivät pitkälti tältä.

Teiden kunto huononi, Puolassa oli hyvät moottoritiet, joilla max nopeuskin on 140km/h. Liettuassa oli aika ajoin hyviä laadukkaita liikenneasemia matkan varrella. 

Rajojen ylitykset sujuvat yleensä vain ajamalla eteenpäin. Jos ei tarkkaan katso, valtion vaihtuminen saattaa jäädä huomaamatta. Ensimmäisen kerran koko matkalla Liettuan ja Latvian rajalla meidät pysäytettiin. Mihin olette menossa? Riikaan. Tuon jälkeen käytiin lähinnä vuoropuhelu siitä, että tiesittehän, että jos mukana on yli 10000 euroa käteistä, se täytyy tullata. Kyllä, tiedettiin ja pikaisesti lompakkoa vilkaisemalla sieltä taisi ehkä viisikymppinen löytyä. Ei kysytty papereita eikä muuta. Asia selvä, heippa.

Sää ehti vaihtua helteestä kaatosateeseen useampaan otteeseen. Lopulta pääsimme Riikaan ja siellä varaamaamme majapaikkaa etsimään. Kaksi huonetta tuolta oli varattu, joista toista ei ensin meinannut varauksista löytyä. Eivät kyllä olleet valmiitkaan vielä, vaan piti odotella. Läkähdyttävän kuumaa, keltaiset seinät, kokolattiamatto. Budjetilla mentiin siis taas. Illalla ehdimme käydä vanhan kaupungin tsekkaamassa. Tuosta lisää seuraavassa.

Eräs hotellikokemus Puolasta

Stutthofista jatkoimme matkaa kohti Liettuan rajaa. Liettuan puolelle olisi turhan pitkä ajomatka, joten Puolasta piti vielä etsiä joku paikka yöpymiselle. Kohteen valintahan käy niin, että kartalta katsotaan joku vähän isompi paikkakunta ja tuolla nimellä haetaan hotellia. Toki pienenkin paikan nimellä voi hakea, mutta tuolta harvoin löytyy mitään. Tällä kertaa löytyi majoitus Suwalkista, Puolasta. Sinne siis.

Matkaan kului odotettua pidempi aika, koska jouduimme matelmaan pitkään jonossa liikenneonnettomuuden vuoksi. Poliisit olivat ohjaamassa liikennettä tuolla vielä, kun ajoimme siitä ohi. Pari autoa ja moottoripyörä rutussa. Ambulanssit tulivat jo aiemmin vastaan.

Lopulta pääsimme Suwalkiin. Tuo oli kuin mikä tahansa pienehkö kaupunki Suomessa. Hotelli oli järven rannalla, mutta siihen ne hyvät puolet loppuivatkin. Huone oli kyllä iso ja siinä oli kaksi kunnon parisänkyä. Mutta, huoneessa haisi, oli kuuma, pieniä kärpäsiä oli katossa. Näistä ei hotellien kuvauksissa yleensä kerrota. Respassa osattiin sen verran englantia, että selvittiin. Tosin myöhemmin huomattiin, että huoneveloitus oli tehty kahdesti.

Hotellissa oli ravintola, mutta tuolta ei enää saanut ruokaa. Oli siis perjantai-ilta ja kello n.20.30. Ravintola oli menossa kiinni. Osasivat neuvoa vähän matkan päähän toiseen paikkaan, joka saattaisi olla vielä auki. Tuonne löysimme. Täytyy sanoa, että mielenkiintoinen kokemus. Kukaan ei tuolla osannut sanaakaan englantia, emmekä itse osaa sanaakaan puolaa. Lisäksi ravintolassa oli ilmeisesti menossa jotkin juhlat, koska puolalaista lavahumppaa soitettiin volyymit kaakossa ja lisäksi tuohon päälle laulettiin, vihellettiin tai muuten huudettiin. Tähän pitäisi saada ääninäyte, jotta tuo konkretisoituisi.

Ruokaa kuitenkin saatiin, ei paljoa voinut kysellä ruuan gluteenittomuudesta.. Englanninkieliset ruokalistat kuitenkin jostain kaivelivat esille. Maksun aikaan tarjoilija joutui oman kännykkänsä googlekääntäjällä selvittämään, että ensimmäinen maksu kortilla ei mennyt läpi. Tuostakin selvittiin. Tekniikka on ihmeellistä. Juhlat edelleen paikassa jatkuivat, meteli oli melkoinen.

Tämän reissun huoneista tämä oli ehkä ala-arvoisin. Jollainlailla kuitenkin sai nukuttua. Silmät pystyi ummistamaan kärpäsiltä tai mitälie ötököitä olivatkaan. Vettä tuli suihkusta jotenkin. Hintaa huoneella oli 58€, joka tosin oli veloitettu kahdesti. Nyt odotellaan, että Booking hyvittää toisen maksun takaisin. En suosittelisi tätä paikkaa. Kokemus kylläkin myös tämä.

Näiden jälkeen osaa taas arvostaa monia asioita. =)

Stutthof (Sztutowo)

Stutthof, muzeum Stutthof, ensimmäinen Saksan ulkopuolelle perustettu keskitysleiri Puolassa 1939-45. Tuolla oli yhteensä 110 000 ihmistä vuosien saatossa, 28 valtiosta, myös Suomesta. Stutthof tai puolaksi Sztutowo, sijaitsee noin 35km Gdanskista itään hyvin eristetyllä alueella. Aluksi leirille tuotiin vankeja, mutta jo vuonna 1940 leiriä ehdotettiin muutettavaksi keskitysleiriksi ja vuonna 1941 Himmler tarkasti leirin ja piti tuota ideaalisena ehdokkaana miehitettyjen alueiden pääleiriksi.

Keskitysleirit toimivat nykyään museoina ja niihin on aina vapaa pääsy. Tuolla ei myydä muistoesineitä, eikä muutakaan. Opastetut kierrokset saattavat maksaa, mutta muuten kuluja ei ole. Juomista taisi saada automaatista, lisäksi vessassa pystyi käymään. Parkkimaksu oli. Näillä paikoilla ei rahasteta ja se on oikein. Aiemmin olen käynyt Dachaun keskitysleirillä etelä-Saksassa, joten tämä ei ollut sinänsä niin pysäyttävä kokemus kuin ensimmäinen vierailu. Auschwitz oli mielessä, kun reissua suunniteltiin, mutta tuonne on suositeltavaa varata lippu ennakkoon, vaikka se siis ei maksakaan mitään. Noilla lipuilla rajoitetaan sisällä kerralla olevien vieraiden määrää. Sisäänpääsyä voisi yrittää kärkkyä heti aamusta, mutta tuohon ei haluttu lähteä. Lippuja ei reilu kuukausi sitten ollut enää tarjolla. En halua tuonne opastetulle kierrokselle, vaan haluan kiertää alueen omaan tahtiini. Tämän vuoksi emme suunnanneet sinne tällä reissulla. Joku toinen kerta sitten.

Stutthof toimii nykyään siis museona. Museo perustettiin vuonna 1962. Vanhoissa parakkirakennuksissa on esillä monenlaisia dokumentteja sodan ajalta. Aikaa tuolla saisi kulumaan tuntikausia, jos haluaisi kaikkiin perehtyä. Monet opastetaulut ovat vain puolaksi, joten nuo jäivät lukematta. Osassa tekstit olivat kolmella kielellä, puolaksi, englanniksi ja saksaksi. Tekstit ovat pysäyttäviä.

Parakeissa on esillä sänkyjä, joissa vangit nukkuivat. Myös vanhoja peseytymishuoneita oli säästynyt. Oli kuuma päivä ja parakeissa oli tuskaisen kuuma ja huono ilma. Voi vain kuvitella, mitä se on ollut kuumina päivinä, kun sisällä on ollut kymmeniä vankeja tai pakkasella kylmässä. Joissain huoneissa oli jonkinlainen uuni, jolla lämmitystä varmaan on yritetty järjestää. 

Keskitysleireillähän tehtiin monenlaisia hyvin kyseenalaisia lääketieteellisiä toimenpiteitä. Stutthofissa oli pari huonetta, jossa oli esineitä, joita esim. leikkauksissa oli käytetty. Tosiasiassa kukaanhan ei noista leikkauksista selvinnyt hengissä. Tappava injektio suoraan sydämeen oli monen viimeinen matka. 

Leikkaussali.

Stutthofissa oli myös suomalaisia vankeja. Tästä oli dokumentteja esillä.

Kesäkuussa 1944 Stutthofista tuli osa "the final solution of Jewish prolem". Ihmisiä alettiin systemaattisesti teloittaa kaasukammiossa Zyklon B-kaasulla. Leirillä oli kaasukammio, hirsipuu ja krematorio. Myös junanvaunut saatettiin ahtaa täyteen ihmisiä, jossa he sitten menehtyivät. Kaasukammioon ei päässyt sisälle, tuonne saattoi vain katsoa. Kuvaa en tuosta halunnut ottaa. Krematoriossa oli kolme uunia. Tuolla oli myös esillä kaikkien niiden valtioiden liput, joiden kansalaisia leirillä oli menehtynyt.

Leirihän on kooltaan valtava, parakkeja on jäljellä muutama. Toisella reunalla on muistomerkit kaikkien parakkien kohdalla. Noihin parakkeihin oli eroteltu ihmiset mm. rodun mukaan.

Näissä paikoissa ei voi olla miettimättä, miten kaikki on ikinä ollut edes mahdollista. Mikä sai niin monen ihmisen tähän pahuuteen mukaan? Sanattomaksi vetää.

-never again-

Wroclawista Sopotiin

Puolan kierroksesta tuli ennalta suunniteltua pidempi. Hitaahko eteneminen Tsekeista Puolaan ja tuon vuoksi ensimmäinen yö vietettiin Wroclawissa. Tuolta bongattiin hieno huoneisto huokeaan hintaan. Ilmastointi oli siis muutaman melko lämpimän yön jälkeen hakusessa.

Wroclaw oli yllättävän suuri ja liikenne neljän aikaan iltapäivällä aivan hirveää, kun samalla yrität navigoida jonnekin suuntaan. Muutama extrakierros kaupungilla piti heittää, ennenkuin osuttiin kohtalaisen lähelle oikeaa paikkaa. Hotelli olikin hyvin huomaamaton, eikä tuota mitenkään olisi voinut havaita autolla liikkuessa.

Mutta olipa kyllä yksi hienoimmista paikoista, missä ikinä on tullut yövyttyä. Taitaa tulla hyvänä kakkosena Las Vegasin Hiltonin jälkeen. Ja mikä parasta, ei hintakaan ollut päätähuimaava (116€/yö).

Kaupunki jäi itsessään vähälle huomiolle, sen verran myöhään oltiin perillä ja piti saada murua rinnan alle. Pikainen kierros lähistöllä tuli tehtyä.

Aamulla taas matkaan ja suunnaksi Sopot, joka sijaitsee Puolan pohjoisosassa meren rannalla. Pitkä ajomatka, mutta koska emme keksineet tuosta välistä mitään mielenkiintoista paikkaa, niin suora linja pohjoiseen ja Sopotissa kaksi yötä. 

Puolassa on hyvät moottoritiet -autostrada-  ja matka sujuu jouhevasti. Nopeusrajoitukset Saksaa maltillisemmat. Melkolailla yhtä soittoa ajettiin viitisen tuntia. Gdanskin lähellä on myös desingner's outlet, joten pieni stoppi siellä. Ihan kiva ja paljon valikoimaa, muutaman hyvän löydön tein, mm. laadukas ulkoilutakki 37€. 

Sopotissa oli varattu apartment, jonne pienen säädön jälkeen saatiin avain. Kiva, moderni asunto, jossa makuuhuone ja olkkarissa vuodesohva. Keittiö ja kylppäri, jossa pesukone. Pyykkiä siis koneeseen. 

Sopot on rantakohde, jossa pitkä hiekkaranta oli aivan tupaten täynnä porukkaa. Kaikkia lähialueiden kansallisuuksia tuntui olevan paikalla. 

Tuonne laiturille piti muuten maksaa pääsymaksu. Ei se kovin paljoa ollut ja laituri oli valtava. Kovasti alue on etelän rantakohteiden kaltainen, joten sinne vaan, jos lähellä oleva rantakohde kiinnostaa. Nyt säätkin suosivat ja ilmasto on sinällään miellyttävä ja hintataso maltillinen. 

Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Stutthofia, joka vaatii oman postauksessa.

Autolla Tsekissä

Dresdenistä siis suuntasimme siis kohti Tsekin rajaa. Tuo rajan ylitys sujui samoin kuin edellisetkin, huomamatta. Eipä Euroopassa autolla liikkuessa sen enempää tarvitse passiaan esitellä. Kyltit vaihtavat kieltä ja nytpä mistään ei enää tajunnutkaan mitään.

Motarilla tajusimme, että pitääköhän täällä olla joku tarra tai onko tietulleja. Pienellä googlauksella selvisi, että autoon tosiaan pitää hankkia tarra, joka pitää olla, jos meinaa moottoritiellä ajella. Huoltoasemilta pitäisi löytyä. Ekalle huoltsikalle kurvaus siis. Yllättäen tuolla ei myyjä puhunut mitään kansainvälistä kieltä, mutta jotenkin vaan saatiin 10 päivän motaritarra ostettua ja nyt se koristaa etuikkunaa. Hintaa oli noin 10 euroa. Sitten taas baanalle.

Liikenne oli jokseenkin aika hirveää ja päätimme, että ajellaan hotellille, jonka piti olla vähän kauempana keskustasta. Oli se jonkin verran, mutta aika vilkkaan tien ja rautatien vieressä..

Perinteisesti huone kolmannessa kerroksessa, eikä hissiä. Eikä ilmastointia. Huone oli jo valmiiksi tuskaisen kuuma. Kattoikkuna auki ja tuuletusta. Toki ulkolämpötila oli yli +30C, että eipä sieltä viilennystä kyllä tullut. Huone oli iso, neljä erillistä sänkyä.

Pohdittiin, että näinkö jollain muulla kuin omalla autolla pääsisi Prahan keskustaan. Varmaan olisi päässyt, koska juna kulki vierestä. Jotenkin arvelutti kuitenkin niin paljon tuo liikkuminen julkisilla, että oma auto alle ja suunnistamaan kaupunkiin. Hurja liikenne, mutta aivan älytöntä menoa se ei kuitenkaan ollut, mitä vähän olin lueskellut aiemmin. Liekö tuohon syynä kaikkialla olleet tutkat ja kamerat? Noita oli nimittäin tosi paljon, kaikkialla.

Prahan keskustaan vaan autolla suhaamaan ja parkkipaikkaa etsimään. Olimme suunnitelleet jokilaivaristeilyä, josta ehtisi näkemään edes jonkin verran kaupunkia. Parkkihallikin löytyi ja tuonne vaan survomaan autoa johonkin mitättömään ruutuun. Tosi pieniä ja ahtaita paikkoja, jotka on selvästi tehty Smartin kokoisille autoille. Jokilaiva löytyi helposti ja tuolta lippuja ostamaan. Onneksi kävi eurot. Tunnin opastettu risteily neljälle maksoi 44€.

Pieni kävelyretki vielä risteilyn päätteeksi Kaarlensillalle. Tuolla todellakin oli väkeä kuin pipoa. Onhan se toki upea.

Tuolta sitten takaisin parkkitalolle ja kohti yöpymispaikkaa. Ehjänä perille. Kattoikkuna oli yön auki, vaikka vieressä tosiaan kulki vilkas liikenne ja junatkin. Aamulla huomasimme, että lentokoneetkin lentävät suoraan yli suht matalalla. No, hyvin nukutti siitä huolimatta. Matka jatkui aamupalan jälkeen kohti Puolaa.

Suunta kohti etelää

Berliinistä suuntasimme siis kohti Tsekin rajaa. Alunperin ei ollut ajatuksena Tsekkeihin asti edes mennä, mutta sattuuhan sitä. Vielä kuitenkin yksi yö Saksan puolella Dresdenin kupeessa.

Tuonnehan on kohtalaisen lyhyt matka Berliinistä, varsinkin autobahnalla kaahaillessa. Ensin suunnaksi Rakotzbrücke. Tuo on se puolikaarenmuotoinen silta, joka alle olevaan veteen heijastuessaan muodostaa kokonaisen ympyrän. Kuvia on netti pullollaan. Sinne siis. Siltaa on kutsuttu myös Paholaisen tekemäksi, koska ei ole voitu ymmärtää, miten tuollaisen muuten saisi aikaiseksi. Silta sijaitsee metsässä, keskellä ei mitään. Tien vieressä on (maksullinen) parkkipaikka. Ilmeisesti vain tuota nähtävyyttä varten tehty. Pieni kävelymatka mahtavia alppiruusujen läpi sillalle.

Näkymä oli tämä.

Koko alue oli korjauksen alla. Aidat reunustivat aluetta, eikä vettäkään ollut. Hivenen erilainen näkymä, kuin mitä tultiin hakemaan. Vähän kivempia kuvia sai, kun kuvasi aidan raosta.

Harmittaa toki, kun siltä näytti tältä. Toisaalta emme poikenneet juuri reitiltä, eli ei tässä ylimääräisiä kilometrejä ajettu. Alppiruusujen kukinta-aikaan tuolla varmasti näyttää mahtavalta. Puskat olivat reiluja parimetrisiä ja niitä oli valtavat määrät. Mutta tämä on nyt nähty. Ehkä voisi nähdä toisenkin kerran, kun korjaustyöt on saatu päätökseen.

Tästä nokka kohti Saxon Schwitzerlandia, jossa on Bastei-niminen silta. Hieman ajeltiin hukkaan ja lopulta suht lähelle (väärä tieto) saatiin auto parkkiin. Teinit eivät lähteneet kävelyretkelle. Hyvä niin. Nuljahtaneella nilkalla tuo matka olisi loppunut lyhyeen. Isoa alamäkeä ensin alas ja sitten metsässä portaita ylös ja ylös ja ylös. Tästä ylämäestä tietämättömänä ei allekirjoittaneella ollut juomista eikä avaavaa astmalääkettä mukana. Lämmintäkin oli varmaan ainakin se +30C. Eipä siinä, kiivettiin. Meinasi loppua kunto kesken.

Lopulta jollekin tasanteelle tultiin ja Elbe-joelle oli siitä ihan mukavat näkymät.

Itse jäin tuohon puuskuttamaan, enkä jatkanut enää ylöspäin. Matkaa tuonne olisi ollut vielä melko runsaasti ja itse Bastein silta siellä ylimpänä. Se jäi siis näkemättä. Jälkikäteen selvisi, että sinne sillan luo olisi päässyt autollakin.. Tuolla ei saanut otettua nettiyhteyttä, jotta olisi voinut vähän asiaa tarkastella paikan päällä. Mitä tästä opimme, selvitä hyvin tarkkaan asiat etukäteen.

Tuosta toivuttuamme yöksi Dresdeniin. Päällisin puolin oikein kiva hotelli, jossa oli huoneessa paljon tilaa. Ravintolakin oli, josta sai hyvää ruokaa. Yö ei ollutkaan sitten niin mukava. Vieressä meni mm. tosi vilkasliikenteinen tie, äänieristys oli nolla, huoneessa ei ollut ilmastointia ja siksi siellä oli tosi kuuma. Yöunet jäivät aika vähille. Nämä on näitä. Pelkkien hotellikuvausten perusteella on hankala tietää, millaiseen paikkaan on menossa. Toki luen aina arvosteluja, joista saa suodattamalla parhaan käsityksen paikasta. Se, jos joku valittaa pinkeistä tyynyistä, koska ei pidä siitä väristä, on syytä jättää omaan arvoonsa. :)

Lapset saivat jälkkäriksi Apfelstrudelia.

Aamulla suuntasimme vielä Dresdeniin linnaa ihmettelemään. Valtava rakennelma kaupungissa. Tosi paljon muitakin oli tuonne päättänyt tulla. Kuvat puhukoon puolestaan. 

Useamman askeleen saa tuotakin kierrellessä ottaa. Ei menty mihinkään maksulliseen sisälle, kai siellä jotain olisi ollut. Hyvin oli katselemista tässäkin. 

Tästäpä suuntana Tsekki ja Praha. Se onkin sitten jo toinen tarina se.

Berliinissä

Berliinissä yövyimme kaksi yötä Itä-Berliinin puolella melko lähellä keskustaa. Auto parkkeerasi rautatieaseman pihassa. Aika monta paikkaa oli suunnitteilla käydä ja päädyimme kulkemaan paikallisliikenteellä U-bahnilla ja S-bahnilla. Päivän ryhmälippu tuohon maksoi 19,90€ ja sen sai ostettua hotellista. S-bahn kulkee maanpäällä ja U myös alla. Juniahan menee koko ajan. Tuo lippu olisi käynyt myös ainakin bussiin ja tramiin. Omalla autolla suhailu Berliinissä oli kyllä ihan nounou.

Suunnaksi siis zoologischegarten eli eläintarha. Metrolla pysähdyttiin Alexanderplatzille Primarkiin ostamaan jälkikasvulle aurinkolaseja. Tuttu paikka siis, tuolla kämppäsimme edellisellä Berliinin reissullamme. Sieltä metrolla eläintarhan pysäkille. Puolisen kilometriä kävelyä ja sitten perillä. Sää oli aika lämmin jo tuossa aamupäivällä. Lämpötila varmaan parhaimmillaan ylitti 30C päivän aikana.
Liput eläintarhaan kahdelta aikuiselta ja kahdelta teiniltä 51€ sisältäen akvaarion. 15-vuotias menee tuolla vielä lapsesta. Sitten sisälle puistoon.

Yksi hienoimpia eläintarhoja, missä olen ikinä käynyt. Ilmeisesti tämä on yksi maailman suurimpia eläintarhoja ja sen kyllä huomasi. Vietimme tuolla lähes 5 tuntia, emmekä ehtineet kiertää koko tarhaa läpi. Akvaariostakin taisi jäädä joku kerros käymättä. Kuumuus oli liikaa. Eläintarha sinänsä oli oikein kiva, paljon varjoisia paikkoja, eläimillä paljon tilaa. Tosin aina eläintarhat herättävät aina monenlaisia ajatuksia, toisaalta en niitä kannata, mutta toisaalta ovathan ne ihan mukavia paikkoja käydä.

Virtahevot rivissä.

Pandat näki tuolla halvemmalla kuin Ähtärissä. Kuuluivat samaan hintaan. Tosin eivät olleet kovin miellyttävää katseltavaa, koska isosta ja hienosta alueesta huolimatta molemmat pandat kävelivät samaa reittiä edestakaisin stressaantuneen oloisesti. 

Monenlaisia elukoita, kaloja, matelijoita, käärmeitä (hyhhyh) löytyi. Osa oli piilossa katseilta. Hieno, hyvin hoidettu alue. Paljon paikkoja istua, jätskikioskeja. Paljon juomista ja hyvät kengät mukaan. Ehkä viileämpi päivä olisi kivempi. Turnauskestävyys ei nimittäin enää jaksanut enempää. Suositeltava paikka kyllä. 

Ajatuksena oli mennä katsomaan Holocaust-muistomerkkiä, mutta voimat olivat vähissa. Tuonne olisi pitänyt mennä jollain junalla. Näimme paikan autosta ohikulkumatkalla, mutta se ei ole sama asia, kuin että itse kulkee siellä palikoiden välissä. Olisin mielelläni halunnut lapsille tuon näyttää. Kokemus on tietyllä tavalla ahdistava ja kuvaa mielestäni hyvin holokaustia.

Päädyimme kävellen noin kilometrin matkan päässä olevaan pieneen ravintolaan, josta allekirjoittanut saisi mitä tahansa ruokaa gluteenittomana. Kovasti kehuttu pizza- ja pastapaikka tuo nimittäin oli, Simela nimeltään. Tosi pieni paikka, vähän huonot paikat istua. Mutta kaiken sai myös gluteenittomana tilattua. Otin siis pizzaa. Itsetehty pohja on aika luksusta. Tuo edessä oleva siis meikäläisen.

Siitäpä lähimmälle asemalle ja suuntana hotelli. Hupsista vaan, huomasimme ajavamme väärään suuntaan. No, junasta pois ja vähän pohtimista, miltä raiteelta päästään takaisin. Oikea juna löytyi ja perille päästiinkin vaihtamatta.

Vähän huilaustaukoa hotellilla ja neidin kanssa käytiin Alexanderplatzilla junaillen vielä shoppaamassa Primarkin ostos(helvetissä)paratiisissa. Yksi portaissa muljahtanut nilkka ja iso kasa vaatetta matkalta mukaan. Apteekit tietty kiinni, ettei saatu mitään tukisidosta hankittua. Tuo jäi seuraavaan päivään.

Ilmastoinnit eivät tunnu olevan ainakaan budjettihotelleissa yleisiä, joten melko hiostavia ovat yöt olleet. Muuten Berliinin majoitus oli hinta-laatusuhteeltaan oikein passeli. Tuoltahan nyt saa majoitusta varmasti kaikkien kukkarolle.

Hotellin käytävä.

Monta paikkaa jäi käymättä, mutta pakko mennä jaksamisen mukaan. Berliinissä riittäisi helposti nähtävää ainakin viikoksi. Suosittelen kyllä muuta ajankohtaa kuin kesän helteitä. Matka jatkui kohti Tsekin rajaa. Tuosta lisää myöhemmin.

Owschlagista Berliiniin

Yövyimme pikkukylässä nimeltä Owschlag. Vaikutti siltä, ettei hotellissa ollut ketään muita. No, pari muutakin ihmistä näimme, mutta hiljaista oli. Mitä nyt vieressä kulki junarata ja aika monta junaa ehti kolistella ohi yön aikana. Respassa puhuttiin saksan ja englannin sekoitusta. Pienemmillä paikoilla ei voi olettaa, että hotelleissa tai missään muuallakaan osattaisiin englantia. Onneksi tuli joskus koulussa saksaakin luettua. Ravintolaa ei ollut, ei myöskään koko kylässä. Respan setä lupasi soittaa puolestamme ja tilata ruokaa. Pizzaa ja salaattia saatiin ongelmitta.

Aamulla matka jatkui autobahnoja pitkin kohti Schwerinin linnaa. Linna sijaitsee saarella ja sen rakennusaikaa ei oikein tahdo löytyä mistään. Ensimmäisiä merkintöjä löytyy jo vuodelta 973. Joka tapauksessa 1500-luvulla linnaan on tehty merkittäviä muutoksia. Jotain restaurointitöitä tuolla nytkin tehtiin ja etupuoli oli isolta alueelta ison lakanan alla.

Sisällä oli yhdessä kerroksessa huoneita, joita pääsi kiertelemään 8,50€:n pääsymaksulla. Alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Prameita huoneita. 

Linnan ympärillä on puutarha, josta meillä jäi huomaamatta iso osa. Sinne olisi päässyt jotain siltaa pitkin, huomasimme tuon jälkikäteen kartasta.. No, ei voi mitään. Hienoa aluetta oli kaikki, mitä nähtiin. 

Ja sitten Lidlin kautta baanalle Berliinin suuntaan. Mieleen juolahti, että autoon pitää ostaa ympäristötarra. Tuo on pakko olla useilla alueilla tai sinne ei ole mitään asiaa. Berliinissä esimerkiksi ei saa ajaa ilman vihreää tarraa. Tarroja on useampaa väriä päästöjen mukaan, mutta tosiaan muilla väreillä ei kannata joka paikkaan lähteä. Onneksi on sen verran uusi auto, että se saa tuon vihreän tarran. Tarran olisi voinut tilata autoliiton kautta etukäteen, mutta se olisi maksanut noin 20€ ja ei olisi välttämättä ehtinyt ajoissa ennen lähtöä. Huoltsikoilta siis kyselemään. Lopulta neljännestä paikasta tarroja löytyi. Luonnollisesti asiaa hoidettiin saksankielellä. =) Tarra saatiin (n.6€) ja auto on nyt jossain rekisterissä, että se on riittävän ympäristöystävällinen. Mutta olipas työn takana. Huoltoasemat eivät muuten myy noita tarroja, vaan lopulta tuo ostettiin A.T.U.-huollosta, mikälie olikaan.

Yövyimme edullisesti melko lähellä Berliiniä, taisi olla joku esikaupunkialue. Tuosta sitten yön jälkeen suunnaksi Designer´s Outlet Berlin.

Outletit ovat tulleet tutuiksi Yhdysvalloista ja vähän samanlaisin odotuksin tuonnekin suunnattiin. Paljolti samanlaista oli, mutta paljon vähemmän ihmisiä (tämä ei haitannut) ja korkeat hinnat (tämä haittasi). Ostoksia tuli tehtyä huomattavasti vähemmän varmasti näin. Aika nopeasti oli itseä kiinnostavat liikkeet kierretty ja tarkoitus oli suunnata kohti seuraavaa majoituspaikkaa, joka sijaitsi hyvin lähellä Berliinin keskustaa. Tuota ennen tosin herrahenkilöt halusivat suunnata automuseoon, koska meillä oli ylimääräistä aikaa ennen sisäänkirjautumista.

Aikamoinen liikenne on Berliinin keskustassa... tosi hyvä navigaattori on tarpeen ja meillä se oli Google maps. Se osaa kiertää tietyöt ja muut poikkeavat kuviot, jota perusnavi ei tiedä. Perille päästiin kuitenkin ehjänä. Automuseo on Classic remise. Tuolla on monenlaisia vanhoja ja uudempia arvoautoja ja sisään pääsee ilmaiseksi. Eli jos kiinnostaa, niin tuonne kannattaa mennä. Tässä kuvassa kokoelma Porscheja.

Tuolta Google mapsin kanssa navigoimaan sokkeloisia katuja pitkin kohti yöpaikkaa. Hieman haasteellista oli.. etenkin lopussa, kun navin mukaan oltiin määränpäässä, mutta paikkaa ei näkynyt missään. Kävellen kulman takaa lopulta löytyi. Moni muukin oli yhtä aikaa haluamassa sisälle. Jonotushommiksi meni. Kyseessä on itä-Berliinin puolella sijaitseva hostellityyppinen majoitus. Meillä on oma huone, jossa on omat pesutilat. East Side Gallery on tien toisella puolella, joten Berliinin muuria voi käydä katselemassa joka kerta kun lähtee ulos. Ikkunasta näkyy Mersun konttori. Pari yötä olisi täällä tarkoitus viettää. Auto pysyy kyllä visusti parkissa siihen asti, kunnes lähdetään. Huomenna suhataan metrolla.