lauantai 22. kesäkuuta 2019

Pitkä viikonloppu Madridissa

Maaliskuussa 2019 olin ystäväni kanssa pidennetyn viikonlopun Madridissa. Olimme bonganneet halvat lennot jo edellisenä kesänä ja siitä se ajatus sitten lähti. Lentopisteillä vielä maksu, niin budjettimatka oli valmis. Hotellikin ehdittiin varata, mutta peruttiin se, koska saatiin tarjous ns. kotimajoituksesta. Tästä maksettiin pieni korvaus. Budjetti kohdillaan siis.



Lennot olivat varaushetkellä suorat, mutta lentoyhtiön toimesta nuo vaihdettiin niin, että menomatkalla käytiin vauhtia hakemassa Lontoosta ja tullessa Kööpenhaminasta. Itse matka-aika piteni huomattavasti, mutta aikaa perillä jäi reippaasti enemmän. Sinänsä ei niin huono vaihtoehto tämäkään.



Säiden puolesta Madrid tarjosi parastaan. Maaliskuun alun lämpöaalto toi parinkymmenen asteen lämpötilat ja auringon. Madridin katuja tuli tallusteltua moneen suuntaan. Muutamia paikkoja oli ennalta katsottu, missä olisi mukava käydä. Lisäksi tietysti vähän shoppailua ja hyvää ruokaa.



Espanjassa iso tavaratalo on El Corte Ingles. Noita on Madridissakin useampia. Aika monessa taidettiin käydä, lähinnä olevassa useampaan kertaan. Vastaa ehkä Suomen Stockmannia ja sieltä löytyy vähän kaikkea.



Kävimme katsomassa kuninkaallista palatsia, Palacio Real de Madrid. Kuningas perheineen ei asu tuolla, vaan palatsi on kuninkaan virallinen virka-asunto, jossa lähinnä pidetään valtiollisia juhlatilaisuuksia. Ihan näyttävä pytinki on.




Lähellä palatsia sijaitsee Almudenan katedraali, Catedral de Santa Maria la Real de la Almudena. Katedraali on omistettu Almudenan neitsyelle, joka on Madridin suojelupyhimys. Upea rakennus, kauniita lasi-ikkunoita, paljon katseltavaa. 



Nälkähän se alkoi olla ja kurkkuakin kuivaa, niin suuntana seuraavaksi oli Mercado de San Miguel. Paikka, josta saa tapaksia useilta eri tiskeiltä. Ihmisiä aivan hurjasti. Tungoksessa kiersimme ensin vähän aluetta miettien, mitä ottaisimme. Päädyimme paketilliseen jamonia (ilmakuivattu kinkku), lajitelmaan juustoja ja lasillisiin viiniä. Lähtiessä vielä yksi imelistä imelin kakkunen mukaan. Kinkku ei ole koskaan ennen maistunut niin hyvälle. Nyt on pakko myöntää, etten ole varma, oliko kyseessä jamon Serrano vai jamon Iberico. Löisin vetoa Ibericon puolesta. Tapakset oli pakko syödä siinä tiskillä, josta ne osti, koska lasin ja lautasen kanssa ihmisvilinässä olisi ollut mahdotonta liikkua. Kinkut siis ostettiin ensin ja toiselta tiskiltä juustot ja viinit.




Ehdimme vielä jonottamaan kattoterassille, joka olikin oikein mukava paikka istua ja siemailla sangriaa auringonpaisteessa. Muutaman euron sisäänpääsy oli tuonne Azotea del Circulolle, josta oli hieno näkymä pitkälle kaupungin ylle.



Toisena päivänä kävelimme yhteen Madridin suosituimpaan puistoon, Parque del Buen Retiroon. Tuolla puistossa voisi viettää vaikka kokonaisen päivän. Vesialuetta, patsaita, puistoaluetta ja yhtenä hienoimpana kristallipalatsi, Palacio de Cristal.




Katedraaleja ja kirkkoja sattui myös matkalle. Kaikki olivat upeita. Kuvassa Basilica de la Conception de Nuestra Señora. Puhtaanvalkoinen basilika, joka erottui kauas pitsisine torneineen.



Museoitakin Madridissa olisi runsaasti. Kuljimme Prado-museon ohitse, jonne jono oli monien satojen metrien mittainen. Epäilen, että loppupään jonottajat eivät päässeet tuon päivän aikana museoon ollenkaan saatikka, että olisivat ikinä ehtineet kiertää koko museon. Museot jäivät siis tällä retkellä näkemättä.

Ruokailut jäivät myös pitkälti kämpille, koska illalla ei vaan enää jaksanut lähteä etsimään ravintolaa. Päivällä kävimme kerran Museo del Jamonissa, jossa tapaksia tuli taasen tilattua. Ilmakuivattua kinkkua, Manchego-juustoa ja tortillaa tuli syötyä melko lailla paljon. Ja cavaakin ehkä hiven maisteltua.



Itse pidin Madridista enemmän kuin Barcelonasta. Turisteja vähemmän ja ilmapiiri jotenkin rauhallisempi ja turistiystävällisempi. Toki matkakumppanin tuntemus kaupungista mahdollisti liikkumisen eri tavalla kuin jos olisi ollut liikkeellä yksin. Paljon jäi varmasti näkemättä, mutta aika mukavasti ehti tutustua kaupunkiin jo lyhyessäkin ajassa. Espanjan kielen taito olisi ehdotonta plussaa, koska edes El Corte Inglesissa eivät myyjät oikein osanneet englantia. Kielikurssi siis jatkukoon.